Karttakauppa.fi



Karttakeskukselta kattava opas Suomen autiotuvista


Lehdistötiedote 21.8.2018

Heinäkuussa ilmestynyt Suomen autiotuvat esittelee yli viisisataa tupaa, kämppää ja kammia saaristosta tuntureille. Ensimmäistä kertaa Pohjois-Suomen kämppien lisäksi kirjaksi on koottu valikoima myös eteläisen Suomen autiotupia.

Teoksen kirjoittajat ja kuvittajat, retkeilytoimittajat ja tietokirjailijat Joel Ahola ja Jouni Laaksonen, ovat itse vierailleet muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jokaisella kirjassa esitellyllä tuvalla. Kirjan noin 520 tuvasta valtaosa sijaitsee Pohjois-Suomessa, mutta nyt on koottu mukaan tiedot myös noin sadasta eteläisemmänkin Suomen tuvasta.

"Kirjaan mukaan saatu tupavalikoima on erinomainen, ja Pohjois-Suomesta kattava. Teos on sekä ajantasainen tietopaketti retkien suunnitteluun että nojatuolinautinnoksi sopivaa luettavaa", kertoo Joel Ahola.

Jokaisesta tuvasta kerrotaan varustelu, koko ja sijainti sekä koordinaateilla että karttaliitteessä. Kirjassa on myös syventäviä artikkeleita tupien historiasta ja alkuperästä sekä tietoa ja ohjeita tupaelämään. Kerrontaa täydentävät sadat valokuvat.

"Käyttökelpoisten tupien lisäksi olemme koonneet lyhyesti tietoa myös yli kahdestasadasta palaneesta, puretusta tai lukituksi muutetusta entisestä autiotuvasta, koska moneen vanhaan kämppään liittyy kiinnostavaa historiaa", toteaa Jouni Laaksonen.

Autiotupa on kaikille avoin ja maksuton yöpymispaikka, jossa kulkija voi levätä yhden tai muutaman yön verran. Suomen autiotupien verkosto on ainutlaatuinen niin kattavuudeltaan kuin syntyhistorialtaan. Tuvat on usein rakennettu alun perin esimerkiksi palovartijan majaksi tai savottakämpän saunaksi ja otettu vasta myöhemmin retkeilykäyttöön.

Suomen autiotuvat – Kämpät ja kammit saaristosta tuntureille

  • Joel Ahola ja Jouni Laaksonen
  • ISBN 978-952-266-505-8
  • kirjastoluokka 79.4
  • 256 sivua, nid.
  • 32,90 €
  • koko 17 × 24 cm
  • mallisivut

Lisätietoja ja arvostelukappaleet

Mikko Lantz
Tuotepäällikkö, Metsäkustannus Oy
mikko (piste) lantz (at) metsakustannus (piste) fi
puh. 040 535 5961

Karttakeskus-brändi ja sen pääasiassa kuluttajille suunnatut kustannus-, kartta- ja paikkatietoaineistoliiketoiminnat ovat siirtyneet Metsäkustannus Oy:lle 1.7.2018 alkaen. Metsäkustannus Oy kuuluu Tapio-konserniin, jonka toiminta kattaa median ja kustantamisen lisäksi metsäbiotalouden konsultointipalvelut, auditoinnit, koulutukset ja tietotuotteet.

Kaikki uutiset »